• PDF

Sijoitus vai menoerä

  • 28.04.2011 17:26
  • Joni Kaunismäki

Sijoitus vai menoerä

Internetissä näkyminen on nykyään yksi liikemaailman perusasioista. Eräs kirjoittamaton sääntöhän kuuluu, että jos yritystä ei löydy verkosta, sitä ei ole olemassakaan. Suurin osa maamme pienyrityksistä ylittääkin tämän riman ja muutamalla yrityshakemistohaulla löytyy helposti esimerkiksi keski-suomalaisen kaivinkonefirman osoite ja puhelinnumero. Saattaa tiedoista löytyä vielä faxikin. Valitettavan useassa tapauksessa yritysten into kertoa tekemisistään jää kuitenkin lyhyeksi, eikä lisätietoja, kuten kunnollista yritysesittelyä tai palvelukuvauksia löydy mistään.

Soittelin viime viikolla myyntipuheluita yrityksiin, joiden kotisivut kaipasivat uudistamista tai puuttuivat kokonaan. Erityisesti mieleeni jäi eräs vastaaja, joka ilmoitti ystävällisesti, ettei aio käyttää palveuitamme hyväkseen (kyllä, meillä on tapana antaa asiakkaidemme itse päättää käyttääkö meidän palveluita vai ei – kysy vaikka SPYMin Erkiltä). Kieltäytymiselleen vastaaja kertoi syyksi, että yritys oli juuri perustettu ja he halusivat siksi välttää menoeriä.

Vastaajan ajattelun mukaan kotisivut ovat yritykselle menoerä. Tämä ihmetyttää suuresti, sillä me ainakin ajattelemme markkinoinnin sijoituksena. Tokihan kaikki maksaa rahaa, mutta tietyt asiat tehdään juuri siitä syystä, että lopulta ne maksavat itsensä takaisin – useimmiten moninkertaisena. Siitähän yrittäjyydessä on pohjimmiltaan kyse. Muutetaan sijoitettu pääoma ja työpanos tuotoksi.

Kotisivut ovat lisäksi yksi helpoimmista markkinoinnin muodoista. Sivut ovat auki 24 tuntia päivässä, niihin pääsee käsiksi mistä päin maailmaa tahansa, sähköiset ratkaisut mahdollistavat kaupankäynnin automaattisesti ja onhan tuloksellisuus vielä helppo mitata erilaisilla analytiikka-työkaluilla. Lisäksi käyttökustannukset ovat olemattomat.

Painotan tässä, että pelkällä kotisivujen olemassaololla ei vielä saavuteta mitään (siitäkin meillä on lukuisia esimerkkejä). Sivuston on puhuteltava kohderyhmäänsä niin, että he myös päätyvät ostamaan myytävän tuotteen tai palvelun - hyvän ensivaikutelman tärkeyttä ei voi vähätellä. Tämä pätee myös muihin markkinointimateriaaleihin, sillä todennäköisesti kävijä löysi sivustolle toisen markkinointiviestin perusteella.

Menestyviä yrityksiä ei synny ilman uhrauksia. Pitää uskaltaa, riskeerata, laittaa itsensä likoon paremman huomisen puolesta. Laadukkaiden kotisivujen eteen riittää paljon vähempikin. Riittää, että lopetetaan pelkääminen ja aletaan kertoa tekemisistämme myös muille. Miljoonat päivittäin tehtävät Google-haut odottavat sinun ja minun palveluita hakutulosten joukkoon. Minun palvelut sieltä jo löytyvät – mites sinulla?

- Joni

Yhteystiedot

Kartta

ico-puh050 4944 732
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Puutarhakatu 11
40100 JYVÄSKYLÄ
kartta »

 

Pyydä tarjous

Ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan lisää!

Muistathan, että kysyminen ei maksa mitään!

Pyydä tarjous